Vieläkö on villihev… eikun yritysjulkaisuja

Aika ajoin törmään työssäni asiakkaan pohdintoihin, onko painettuja julkaisuja enää järkevää toteuttaa. Jos minulta kysytään, niin totta himpskatissa on. Lisäänpä siihen vielä, että kamoon hei.

Painettu julkaisu, oli se sitten asiakaslehti, historiikki, vuosikertomus tai kaiken kattava yleisesite, lunastaa yhä vahvan paikkansa markkinointikanavana. Kyse on ennemminkin siitä, osataanko valita painettava julkaisu niihin tilanteisiin, jolloin se on parhaimmillaan.

Punnitse mielessäsi hyödyt

Mitään markkinointiviestinnän toimenpidettä ei pidä tehdä vain tekemisen vuoksi. Jokainen toimenpide on osa kokonaisuutta, osa viestinnän suunnitelmaa. Kun toteutetaan painettavaa julkaisua yritykselle, on yleensä kyseessä Aivan Erityinen Väline. Tai näin ainakin itse ajattelisin, että sen tulisi olla.

Huolella toteutetussa painetussa julkaisussa on monia hyötyjä, jotka eivät nouse niin voimakkaasti esille sähköisten sukulaistensa kohdalla. Jokaisen yrityksen tulisikin pohtia, mitkä ovat ne tilanteet, jolloin halutaan lähestyä asiakkaita arvokkaasti askeltaen.

Toteuttaessasi painetun julkaisun:

  • Annat viimeistellyn ja kokonaisvaltaisen mielikuvan yrityksestäsi.
  • Voit kirkkaasti erottua kilpailijoista.
  • Markkinointipanostuksesi vaikuttaa pitkään.
  • Saat myyntityön tueksi jotain käsin kosketeltavaa.
  • Korostat tuotteesi arvoa.

Laatu edellä painetuissa julkaisuissa

Sonck-Koota ja Sananvalta
Painettujen yritysjulkaisujen ammattilaiset Sananvallan Hanna Alin ja graafinen suunnittelija Pia Sonck-Koota.

Keskustelin aiheesta vielä graafisen suunnittelijan kanssa. Keskustelukumppaniksi valikoitui luontevasti pitkien taittojen ja painettujen julkaisujen osaaja Pia Sonck-Koota, jonka kanssa saan ilokseni työskennellä hyvin lähietäisyydellä täällä Grundlagen työtiloissa.

Painettu julkaisu on graafisen suunnittelijan näkökulmasta loistava väline jo pelkästään laatumielikuvan rakentamiseen.

– Painotuotteiden arvo ja vaikuttamisvoima on onneksi ymmärretty. Halpojen lippulappujen osuus on ehkä vähentynyt, ja sen sijaan yritykset tekevät laadukkaita julkaisuja. Painotyössä fyysinen tuntemus ja hypistely ovat tärkeä osa vastaanottajan kokemusta, Pia Sonck-Koota arvioi.

Sonck-Koota tuo esiin myös painotöiden digitaaliset ulottuvuudet.

– Painettavasta julkaisusta voidaan toki aina tehdä digitaalinen sukulaistuote, jos osa asiakkaista kokee sähköisen julkaisun palvelevan heitä paremmin. Digitaalisuutta ja painotekniikkaa voidaan myös yhdistää. Siksi kannattaa muistaa, että esimerkiksi lisätty todellisuus ja videoiden liittäminen osaksi painotyötä ovat arkipäivää. Ne eivät poissulje toisiaan, vaan ainoastaan tuovat lisähyötyjä vastaanottajalle, hän muistuttaa.

Painettu julkaisu jättää muistijäljen

Itse olen aina pitänyt yritysten painetuista julkaisuista. Tyylikäs taitto, kiinnostavat kuvat ja ajatuksella kirjoitetut tekstit vievät mukanaan. Julkaisu on parhaimmillaan niin houkuttava, että sen haluaa säästää ja siihen haluaa palata. Lukijalleen se tuottaa ennen kaikkea hyötyjä, mutta toisaalta se voi samanaikaisesti viihdyttää.

Olen onnekseni saanut tehdä paljon asiakkailleni erilaisia julkaisuja. Vielä vuosienkin jälkeen mieleen palaa onnistuneimmat työt, joista yritys on saanut positiivista näkyvyyttä ja mahtavaa nostetta liiketoimintaansa. Ja parasta on se, että edelleenkin asiakkaani ymmärtävät hyvän päälle.

Korjaatko satoa yritysviestinnästäsi?

Kuvassa on minun tämän kesän porkkana- ja kesäkurpitsasatoni. Tästä saatatte päätellä, että en ainakaan vielä voi kehuskella maanviljelytaidoillani, enkä voi sanoa olevani vihannesten suhteen omavarainen. Monilla yrityksillä saattaa olla sama tilanne viestinnän ja markkinointiin liittyvän sisällöntuotannon suhteen.

 

Markkinointiviestinnän sisällöntuotannosta ajatellaan helposti, että se voidaan hoitaa yrityksessä talon sisäisesti. Etenkin kirjoittaminen koetaan työksi, joka pystytään toteuttamaan omin voimin. Totuus on kuitenkin se, että viestinnän suunnittelua ja toteutusta ei kannata yrityksen toiminnassa rimpuilla yksin, kun tolkullista apuakin on saatavilla.

 

 

 

 

Mihin tarvitaan ammattimaista kirjoittajaa?

  • Laadukas sisällöntuotanto itse tehtynä vaatii tilaa kalenterista.
  • Hätäisesti oman toimen ohella toteutettu viestintä on hukkaan heitettyä rahaa ja aikaa.
  • Markkinointiviestinnässä tekstin kirjoittaminen on muutakin kuin kieliopin tuntemusta.
  • Ulkopuolinen tekijä auttaa etsimään ja sanoittamaan oman tuotteen hyötyjä.
  • Eri viestintäkanavien vaatimusten tietämys ei ole sisäsyntyistä.

Kirjoittaminen on aikaa vievää puuhaa. Erityisesti se vie aikaa silloin, kun pitäisi samalla laittaa monia muitakin rautoja tuleen. Yrityksen menestyksen kannalta on paras ratkaisu se, jossa ihmiset saavat keskittyä omaan tehtäväänsä.

Kokenut copywriter tietää olevansa asiakkaansa edustaja ja käyntikortti. Uskottavaa tekstiä ei voi tuottaa, ellei aidosti ole kiinnostunut syventymään aiheeseen. Itse koenkin tämän työn parhaimpana osuutena sen suuren tietotulvan, jota pääsen käsittelemään ja muovaamaan hyödylliseen muotoon eri medioihin. Kirjoittajana minulla on suuri etuoikeus päästä perehtymään eri alojen asiantuntijaksi. Joko sinä olet hankkinut yrityksellesi oman hovi-copywriterin?